Lingonia
Blogi
3.11.2016

Hei hei Urheilukatu!

Urheilukadulla ahkeroidaan haikeissa tunnelmissa, sillä yksi vaihe Lingonian elämässä on jäämässä taakse. Pian on edessä muutto, ja joulukuun alusta alkaen Lingonia toimii uusissa ja isommissa tiloissa Käpylässä yhdessä viiden muun yrittäjäkollegan kanssa. Tarkempi osoite ja tietoa uusista yhteistyökumppaneista on luvassa hieman myöhemmin.

Asiakkaille muutto ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä, ja käyntiosoitetta lukuun ottamatta kaikki yhteystiedot säilyvät ennallaan ja käännöksiä voi tilata kuten ennenkin. Uusien tilojen lisäksi muutto tuo tullessaan uudenlaisia yhteistyökuvioita sekä entistä monipuolisempia käännöspalveluita. Kannattaa pysyä kuulolla! : )

/ Reeta
Kirjoittaja on Lingonian perustaja ja kulttuurien välisen viestinnän ammattilainen, jonka intohimona ovat pohjoismaiset kielet ja kulttuurit.